Tumppi$
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 41

3 years ago

Laitoinkin jo ko. aihetta sivuavan kysymyksen tuonne Olympus OM-D E-M5:sta käsittelevään säikeeseen, mutta koska ainakaan pikaisella etsimisellä en vastaavaa aihetta löytänyt, niin ajattelin tehdä tästä ihan oman viestiketjunsa.. (jos vastaava keskustelu jo löytyy, niin tämän voi toki poistaa)

Eli löytyykö porukkaa, joka harrastaa arkkitehtuuri- ja sisäkuvausta enemmänkin? Eli esim. rakenteita, arkkitehtonisia ympäristöjä niin ulkona kuin sisätiloissa, pintamateriaalien kuvausta, sisustuksia, huonekaluja ja muita esineitä..

Myös kuvauskalusto tällaisessa kuvaamisessa kiinnostaa.. Aikanaan olen opiskellut valokuvauksen periaatteita/perusteita kinojärkkärillä ja vuosituhannen alkupuolella siirtyminen digitaaliaikakauteen oli pettymys, joten en ole digijärjestelmiä alkanut harkitsemaan kuin vasta viimeaikoina, nyt kun vihdoin ja viimein ne alkavat pärjäämään järjestään kinojärkkäreille. Vain yksi riittävän hyvä runko ja järjestelmä saisi riittää, joten kompaktista koosta ei todellakaan yhden järjestelmän/rungon tilanteessa olisi haittaa, jotta kameraa tulisi kannettua mukanakin. Eli senkin vuoksi kiinnostaa, kuinka esimerkiksi nuo Olympuksen mikrojärjestelmät, kuten isommat Penit (E-P2, E-P3 ja E-P5) pärjäävät tällaisessa kuvauksessa? Toki optiikka ratkaisee ja paljon, mutta siis miten nuo nykyiset pikkukennot/rungot pärjäävät tässä kohtaa, jos/kun esim. interiöörikuvausta suoritetaan ilta/yöaikaan jolloin käytössä on vain asunnon/kuvattavan tilan tai ympäristön omaa keinovaloa, tai kenties ainoastaan kynttilöiden valoa?

Eli saa kertoa havaintoja, kokemuksia ja suosituksia kalustosta jne.
Viimeksi muokannut Tumppi$, 19.1.2014 klo 6.21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
 
Avatar
Tapiola2006
Liittynyt: 11 years ago
Viestit: 9840

3 years ago

Minulle ei selvinnyt mitä osa-alauetta arkkitehtuurikuvauksesta aiot ensimmäiseksi tehdä, mutta koetetaan kumminkin.... Kaikissa vastauksissa näkyy tulevat varmasti esiin vastaajien preferenssit ja kokemuksien mukana tuomat seikat.

* Ei ole yhtä "oikeaa" tapaa kuvata arkkitehtuuria
* Tutustu esimerkiksi suomalaisten arkkitehtien tuotantoon kirjojen/käyntien kautta. Ole ennakkoluuloton.
* Tutustu kotisi lähellä oleviin kiinnostaviin kohteisiin eri vuorokauden- ja vuoden aikoina.
* Herkkyyden nosto supistaa dynamiikkaa, joten pysyttele mieluimmin < ISO 800/1600 -lukemissa.
* Kääntyvä näyttö on suuri etu. Kaikkia kuvia ei voi / Kannata kuvata silmän korkeudelta/vaakaan (*
* Ole uskollinen tilalle. 17- tai 10-millinen voi olla maailman paras optiikka, mutta tila vääristyy mittasuhteiltaan
* valtaosa laajakulmista vääristää ja kameran vääristymien korjaus poistaa kuva-alasta joskus paljonkin pois
* 2-3 ruutua pystykameralla + yhteen liittäminen "minipanoraamaksi" toimii hyvin pienissäkin paikoissa
* HDR:n käyttö on todellinen taitolaji, mutta ei mitenkään vältettävä
* osta paras polarisaatiosuodin mihin on varaa
* pieni/keskikokoinen jalustakin riittää mikäli pää on tukeva ja säädöt mahdollisimman monipuoliset
* Jos sulla ei ole kiire mutta rahaa riittää, käytä perspektiivinkorjausoptiikkaa mutta opettele ensin sen käyttö

(* Nykyisin tuon tilalla voi käyttää puhelinta näyttönä.
 
Tumppi$
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 41

3 years ago

Tapiola2006 kirjoitti:
Minulle ei selvinnyt mitä osa-alauetta arkkitehtuurikuvauksesta aiot ensimmäiseksi tehdä
Funkkista ja modernia arkkitehtuuria/viime vuosisadan puolenvälin modernismia, mikä on jokseenkin tuttua koska sattuu olemaan ykkösharrastus/elämäntapa... Mutta siis pääasiassa sisäkuvausta eli sisustukset, huonekalut ja muu irtain (pääpaino) sekä jonkin verran lähikuvausta pienesineistä, (mm. taidelasi) pintamateriaaleista ja pintakäsittelyistä/pintojen struktuurista. Vähemmän siis ulkokuvausta, mutta ilman muuta sitäkin joskus.
Viimeksi muokannut Tumppi$, 19.1.2014 klo 11.01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
 
Avatar
markku55
Paid subscriber
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 11559
Paikkakunta: Hanko

3 years ago

Tapiola2006:n ansiokkaaseen tekstiin voisin antaa oman vaatimattoman lisämielipiteeni:
Kun kohde on staattinen, eikä kuvaan tunge häiriötekijöitä, on tuo useamman kuvan yhdistäminen todella varteenotettava ratkaisu ja pystykuvilla ei tarvitse kallistaa, joten kaatuvia linjoja ei synny.
Kuten Tapiola2006 jo sanoi, super laajiksista jo optisesti ilman vääristymiä tuottavia kuvia löytyy aika vähän, ja jos löytyy, niin maksaa, joten joku tavanomaisempi laajis ja ompelemaan on minun ehdotukseni, kinokoossa joku 24-28mm. Pystykuvissa pitää muistaa, että aina joutuu rajaamaan alhaalta jos kamera on vaakatasossa, tosin sisäkuvissa kuvauskorkeus on hyvä olla lähellä sama kuin silmän korkeus (näinhän huonetta katsellaan oikeassa elämässä), joten silloin ollaan normaali huoneessa jopa keskikorkeuden yläpuolella ja rajataankin ehkä ylhäältä.
Rohkeasti kokeilemaan, kittizuumit tai vanhat manuaaliprimet ei paljoa maksa, ja niillä pääsee alkuun ja löytää sen oikean objektiivin kuvakulman ennen isompia investointeja. Sieltä filmikuvausajoilta sinulta ehkä löytyy jo valmiiksi joku objektiivi millä aloittaa, no ainakin jos hankit kinokennoisen järkkärin.
Ai niin, nyt kun luin uudestaan alkutekstisi, niin toiveesi olikin m43 järkkäri, hmmm...silloin pitänee tyytyä tuohon softan korjaamaan kuvaan, koska se tuntuu olevan trendi objektiivisuunnittelijoilla, eli helpoimmin korjattavat kuvautumisvirheet korjataan softalla, näihin kuuluu ensimmäisenä vääristymien korjaaminen. No, sanoisin, että tuo softakorjaus ei tee kuvasta sutta, vaikka se sitä reunoilta ja nurkista hieman suttaakin, mutta mikä on se raja jossa kuvan laatu ei sen takia riittäisi?
Väitän, että nykykennoilla m43 kuvat riittävät jopa arkkitehtuurissa tuonne A4-A3 kokoon asti helpostikin. m43:n suhteen pätee sama sääntö kuin muidenkin formaattien, eli zoomit vääristää enemmän kuin primet ja siis niitä joutuu myös korjaamaan enemmän kuin kiinteäpolttovälisiä objektiiveja. 
Pyrin tekemään kaiken hyvin, mutta joskus vaan pakkaa tulemaan priimaa ;)))
 
BenKaila
Liittynyt: 7 years ago
Viestit: 564

3 years ago

• Suosittelen suomalaisten (ja muidenkin) arkkitehtuurikuvaajien kuvatuotantoon tutustumista.

Kuvia ja muuta hyödyllistä tietoa, esim. välineistöstä ja materiaaleista, löytyy googlaamalla.


–  Kari Hakli

–  Hannu Koivisto

–  Ilpo Okkonen

–  Simo Rista

–  Asko Salokorpi

–  Jussi Tiainen
 
Tumppi$
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 41

3 years ago

markku55 kirjoitti:
toiveesi olikin m43 järkkäri
No se on siinä mielessä toiveeni, että se kulkee jo oikeasti mukana reissussakin ja koska yhdellä rungolla on tarkoitus aloittaa ja pärjätä pidempäänkin, niin tuota kompaktia kokoa osaa siinä tapauksessa arvostaa.. Toki jos olisin se "kuuluisa" rahamies, niin ehdottomasti täysikennoinen ja mahd. pitkälle manuaalikäyttöinen ikoni, kuten M9 Leica käytettynä ja sitten kakkosrungoksi/reissukäyttöön m43. Mutta ko. järjestely ei ole mahdollista vielä vähään aikaan, joten melkein se olisi aloitettava päinvastaisessa järjestyksessä, eli tuollaisesta mahdollisimman monikäyttöisestä ja oikeasti mukana kulkevasta rungosta. Sen verran "jäärä" ja vanhanaikainen olen, että joka tapauksessa kiinteä polttoväliset objektiivit. Olenko nyt ihan väärässä, jos heitän että kinofilmiajasta tutulla kolmikolla pärjää edelleen todella pitkälle? Eli yksi laajakulma, esim. klassinen 28mm, yksi ns. perusobjektiivi eli 50mm ja sitten yksi hieman pidempi putki, esim. 90-135mm...

Mutta tuo useamman kuvan yhdistäminen kuulostaa erinomaiselta idealta.. Enpä ole tullut itse ajatelleeksi moista vaihtoehtoa lainkaan.
 
JPu
Moderaattori
Liittynyt: 12 years ago
Viestit: 5704
Paikkakunta: Kantahäme

3 years ago

Jos tuo m43 on kroppikamera, niin aika kapeaksi jää kuvakulma tuolla 28mm objektiivilla..

Itsellä on arkkitehtuuria varten fullframe ja 24 TS objektiivi, jota on helppo suositella, paitsi että maksaa.. Joku kertoi joskus täällä laukussa, että maailmalta voisi saada venäläisiä käsikäyttöisiä TS-objektiivejä kohtuuhinnalla ja sovitteilla kiinni nykykameroihin. Sellainen voisi olla ratkaisu arkkitehtikuviin, kun kiire niissä ei yleensä ole, varsinkin jos menee ajoissa paikalle, ennen kuin valo on "se oikea".
 
Tumppi$
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 41

3 years ago

JPu kirjoitti:
Jos tuo m43 on kroppikamera, niin aika kapeaksi jää kuvakulma tuolla 28mm objektiivilla..
Niin joo, eli tarkoitin kinofilmivastaavuutta kroppi huomioiden. Ja tosiaan pääpaino sisäkuvauksessa suht' pienissä tiloissa eli toisin sanoen lähinnä yksityiskodissa.
 
Avatar
markku55
Paid subscriber
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 11559
Paikkakunta: Hanko

3 years ago

Jos yksityiskohdat on tärkeitä, niin ehkäpä joku 35mm:kin kinovastaava olisi ok.
Jos sitten uskaltaisin ehdottaa hyvää m43 runkoa (Olympus 16Mp kennolla) ja siihen joku näistä (kroppikerroin 2):
Panasonic 14mm F2,5
Olympus 17mm F1,8
Sigma 19mm F2,8 (saa jopa alle satasella ja on hintaisekseen tooodella hyvä), ehkä vähän pitkä, mutta eipä tuo kauheasti lompakkoakaan riipaise. Tuolle sitten kaveriksi se 14mm tai jos rahat riittää, niin joku noista ARAX'in TS laseista: http://araxfoto.com/lenses/ tai sitten adaptereita joilla saa isomman koon laajikset muunnettua TS objektiiviksi tai isomman koon TS objektiivi adapterilla kiinni m43:een jne: http://www.ebay.co.uk/sch/Lenses-Filter ... =3&_sop=15
Pyrin tekemään kaiken hyvin, mutta joskus vaan pakkaa tulemaan priimaa ;)))
 
Tumppi$
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 41

3 years ago

markku55 kirjoitti:
Jos yksityiskohdat on tärkeitä, niin ehkäpä joku 35mm:kin kinovastaava olisi ok.
Jos sitten uskaltaisin ehdottaa hyvää m43 runkoa (Olympus 16Mp kennolla) ja siihen joku näistä (kroppikerroin 2):
Panasonic 14mm F2,5
Olympus 17mm F1,8
Sigma 19mm F2,8 (saa jopa alle satasella ja on hintaisekseen tooodella hyvä), ehkä vähän pitkä, mutta eipä tuo kauheasti lompakkoakaan riipaise. Tuolle sitten kaveriksi se 14mm tai jos rahat riittää, niin joku noista ARAX'in TS laseista: http://araxfoto.com/lenses/ tai sitten adaptereita joilla saa isomman koon laajikset muunnettua TS objektiiviksi tai isomman koon TS objektiivi adapterilla kiinni m43:een jne: http://www.ebay.co.uk/sch/Lenses-Filter ... =3&_sop=15
No jotakin tuon tapaista on itselläkin mielessä ollut.. Eli esim. Pen- malliston joku isommista rungoista ja siihen kiinni tuo Olyn oma 17mm f1,8..

Mutta, mutta jopas nyt jotakin... Nuo Araxit vasta vaikuttavatkin todella mielenkiintoisilta tapauksilta. Saattaisi muuten toimia aivan loistavasti. Kaikkea ne venäläiset keksivätkin!
 
Avatar
Mirrored
Kuvat.fi VIP
Liittynyt: 10 years ago
Viestit: 17896
Paikkakunta: Karjaa

3 years ago

Tumppi$ kirjoitti:


Mutta, mutta jopas nyt jotakin... Nuo Araxit vasta vaikuttavatkin todella mielenkiintoisilta tapauksilta. Saattaisi muuten toimia aivan loistavasti. Kaikkea ne venäläiset keksivätkin!
Sinun tapaus alkaa muistuttaa sellaista joka ostaa täyskennon, mikä on mielestäni varsinkin hyvä ajatus jos nuo keskikoon lasit kiinnostavat. Kelaa vähän mitä kaipaat ja mitä objektiivit tulevat maksamaan.  Kyllähän ensimmäisen Olympuksen OMD:n saat jo sopuhintaan, mutta paljoa enemmän ei maksa sopivasti valittu kinokennokaan.  Kokonaisuus ratkaisee: mitä maksaa objektiiveineen ja mihin laatuun niillä pääsee milläkin kennolla. Toki lisäksi myös se, miltä tuntuu kameraa käyttää. Pieni voi tuntua ajatuksissa hyvältä.
Myytävänä hajuttomat vaan ei mauttomat:
Tamron SP 150-600mm Nikoniin, lintutele takuulla.
Leica M - Sony E laatusovite, merkki Metabones, uusin malli.
Laajakulmat Nikoniin, kaikki samassa.
 
mappe
Liittynyt: 12 years ago
Viestit: 106
Viesti:

3 years ago

mirrored kirjoitti:
Sinun tapaus alkaa muistuttaa sellaista joka ostaa täyskennon, mikä on mielestäni varsinkin hyvä ajatus jos nuo keskikoon lasit kiinnostavat. Kelaa vähän mitä kaipaat ja mitä objektiivit tulevat maksamaan.  Kyllähän ensimmäisen Olympuksen OMD:n saat jo sopuhintaan, mutta paljoa enemmän ei maksa sopivasti valittu kinokennokaan.  Kokonaisuus ratkaisee: mitä maksaa objektiiveineen ja mihin laatuun niillä pääsee milläkin kennolla. Toki lisäksi myös se, miltä tuntuu kameraa käyttää. Pieni voi tuntua ajatuksissa hyvältä.
Samaa mieltä. Jos tahtoo "näppäillä" arkkitehtuurikuvia, niin esim. OM-D ja 17mm soveltuu siihen muun kuvaksen ohessa ihan kohtuullisesti. Kuitenkin, jos aletaan nimenomaan arkkitehtuuria kuvaamaan niin esim. 5D ja 24mm TS käytettynä ei maksa hirveästi enempää ja on ns. tehty tuohon tarkoitukseen. Tämä yhdistelmä ei kuitenkaan ole pieni eikä kätevä yleiskuvaukseen. Eli kuten yllä todettu, niin mieti mitä haluat.
 
Avatar
markku55
Paid subscriber
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 11559
Paikkakunta: Hanko

3 years ago

Tuosta antamastani ebay linkistä löytyy hieman alempaa tämä käytetty Canonin 24mm TS lasi:
http://www.ebay.co.uk/itm/OBIETTIVO-CAN ... 2a366c7f71
Minusta vaikuttaa ihan kohtuu hintaiselta toistaiseksi, 276€ kuluineen, ei kun mukaan huutamaan.
Mikäköhän voisi loppuhinta olla, 500€?
Viimeksi muokannut markku55, 19.1.2014 klo 17.07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pyrin tekemään kaiken hyvin, mutta joskus vaan pakkaa tulemaan priimaa ;)))
 
Kasimir
Kuvat.fi VIP
Liittynyt: 10 years ago
Viestit: 8974

3 years ago

Sotkenpa minäkin lusikkani soppaan, kun on silloin tällöin tuota arkkitehtuurikuvausta tullut tehtyä.
Ensinnäkin Tapiolan vinkit olivat käypäsiä, niitä kannattaa makustella.
Itse kuvaan täyskennoisella (Nikon D800) ja oli varakamerana M43-kalustoa, josta kuitenkin luovuin ja nyt varalla toimii Fujin X-E1. Jos kuitenkin tuohon m43 systeemiin päädyt ja kuvaat paljon interiöörejä, niin kehoittaisin kuitenkin harkitsemaan Panan 7-14/4 (kinovastaavuus 14-28 mm), vaikka zoomikauhuinen oletkin. Noista Araxeista sen verran, että ovat enemmän täyskennoiselle soveltuvia, itsellä tuo 80/2,8 TS. Laajin noista (35mm TS) vastaa m43:ssa 70 millistä. Nuo ovat lähtökohdiltaan keskikoon objektiiveja, jotka on modifioitu uusintakäyttöön ja lisätty TS-ominaisuudet. Muistaakseni valmistaja tekee nykyään alihankintana Schneiderille heidän valvonnassaan TS-objektiiveja, joiden hinnat ovat luokkaa kolmisen tuhatta €. Nikkorin vanhaa 35 mm PC-optiikkaa (siinä on vain siirto) käytän monesti Tapiolan kuvaamaan tapaan tekemällä kuvan useasta palasta. Se on myös toimiva panoraamojen tekoon samanlaisella tekniikalla. Niitä löytyy edullisesti, itse maksoin 300€.

Ja sitten muutama esimerkki:

- Aina kaikki ei ole siinä kunnossa, missä pitäisi, joten on harrastettava vilppiä. Hotelli Paviljongin aulan valorakennelmaan ei oltu vielä saatu valoja, joten ne oli sytytettävä Photarilla. Esimerkissä oikealla ylhäällä oleva valaisimen kohta ei ole käsitelty, muihin on valot jo "sytytetty". Ero on selvästi näkyvissä, mistä käsittelyssä on kyse.  Ei ole synti käyttää ohjelmaa, jos sillä saadaan aikaiseksi sellainen vaikutelma, mikä olisi, jos kaikki olisi kunnossa. (ARKK_1)

- Yksityiskohdat on hyvä poimia hieman pitemmällä polttovälillä. Tässä on käytetty 80 millistä Arax-Objektiivia aukolla 2,8. Tilttiä on väännetty siten, että kuvassa on näkyvillä kiinnityssysteemi, millä mattalasi kiinnittyy metalliseen runkorakenteeseen. Kyseessä on Jyväskylän kaupungintalo ja siksi sinne suunnitellut henkarit ovat kuvassa myös olennaiset. Tälläistä terävyysaluetta ei saa muuten aikaiseksi, kuin käyttämällä tilt-ominaisuutta hyväksi. (ARKK_2)

- Etsi omanlaisia ja itsellesi ominaisia kohteita. Katsele muitten kuvia, analysoi niitä, mutta älä apinoi. Kuva tyhjästä Kankaan paperitehtaasta. (ARKK_3

- Älä pelkää käyttää Photaria (tai jotain muuta kuvankäsittelyohjelmaa). Tässä esimerkki erittäin ahtaasta paikasta kuvata. Laajan polttovälin käyttö venyttää kohdetta, joten säädin pikaisesti uudella Photari CC:n Perspective Warp filsalla kuvaa hieman luonnollisemmaksi. Vasemmalla originaali.
Saunan nurkassa on kirkas valo ja punainen led-valo. Kirkas valo olisi palanut puhki, joten kesken valotuksen sammutin sen. Näin sain valaistuksen balanssiin. Valotusaina noin 5 sekuntia. (ARKK_4). Tuo oikeanpuoleinen kuva on käsitelty vasemmanpuoleinen pieni jpg lähtökohtana, joten terävyysheitto johtuu siitä, kun jo reilusti pienennetty jpg tallennetaan uudestaan jpg:ksi. Siis ei kannata pikselipiiperrystä harrastaa noitten pohjalta.

- Esimerkki Panan 7-14 millisen kuvasta. Polttovälinä 9 mm. (ARKK_5)

- Ei HDR ole syntiä, jos sen ei anna tulla isännäksi. Käytän sitä harvoin, mutta joskus on pakko. Mikään ei olisi selviytynyt tästä ilman HDR-tekniikkaa. Ei kuvasta tarvitse näkyä, millä tekniikalla se on otettu. Tässä viiden eri valotuksen yhdistelmä. (JKL-lentoasema-01)
Liitteet
JKL-lentoasema-01.jpg
JKL-lentoasema-01.jpg (296.02 KiB) Katsottu 133 kertaa
ARKK_5.jpg
ARKK_5.jpg (460.02 KiB) Katsottu 403 kertaa
ARKK_4.jpg
ARKK_4.jpg (461.89 KiB) Katsottu 395 kertaa
ARKK_3.jpg
ARKK_3.jpg (160.26 KiB) Katsottu 411 kertaa
ARKK_2.jpg
ARKK_2.jpg (91.19 KiB) Katsottu 417 kertaa
ARKK_1.jpg
ARKK_1.jpg (206.24 KiB) Katsottu 417 kertaa
Viimeksi muokannut Kasimir, 19.1.2014 klo 20.47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
 
Avatar
niffe
Liittynyt: 6 years ago
Viestit: 11056
Paikkakunta: HELSINKI

3 years ago

Hyviä esimerkkikuvia. Tuota ylimmäistä voisi vääntää vähän transformilla sohvanpäädystä lisää toisesta päädystä välittämättä. Kuva on erittäin  tasapainoinen muilta osin, mutta laajiksen kuvautumisvirhe vetää sohvat ihan viuluskaisiksi.
 
Tumppi$
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 41

3 years ago

mirrored kirjoitti:
Sinun tapaus alkaa muistuttaa sellaista joka ostaa täyskennon, mikä on mielestäni varsinkin hyvä ajatus jos nuo keskikoon lasit kiinnostavat. Kelaa vähän mitä kaipaat ja mitä objektiivit tulevat maksamaan.  Kyllähän ensimmäisen Olympuksen OMD:n saat jo sopuhintaan, mutta paljoa enemmän ei maksa sopivasti valittu kinokennokaan.  Kokonaisuus ratkaisee: mitä maksaa objektiiveineen ja mihin laatuun niillä pääsee milläkin kennolla. Toki lisäksi myös se, miltä tuntuu kameraa käyttää. Pieni voi tuntua ajatuksissa hyvältä.
No juu, kyllähän tämä harkintaa vaatii, varsinkin kun tapana on muutenkin tehdä hankintoja pidemmällä tähtäimellä.. Eli en ole kovinkaan halukas jatkuvaan vaihtorumbaan. Lisäksi, hyväkuntoista käytettyä on tarkoitus pääasiassa metsästää niin rungon, objektiivien kuin myös muidenkin tarvikkeiden osalta, joten siinä mielessä verrattuna tuliterän tavaran hintoihin, on vaihtoehtoja lähes loputtomasti.. Ja tosiaan, esim. nuo keskikoon Araxit alkoivat kiinnostamaan kovastikin. Toki, jos miettii tätä(kin) harrastusta pidemmällä aikajanalla, niin kyllähän siinä tapauksessa myös kaksi runkoa ja järjestelmää on mahdollista, mutta se ei ihan hetkeen ole ajankohtaista.. Eli tarkoitan lähinnä sitä, että "vain" jommalla kummalla järjestelmällä (joko täysikennoisella tai m43) on aloitettava. Ihannetilannehan on tosiaan se, että iso/täyden kennon järjestelmä tähän "touhuun" ja m43 yleiskameraksi reissuun yms. Sehän tässä on käytetyn tavaran ostajan kannalta hienoa, että tämän päivän huippuronkikin on yleensä parin vuoden ikäisenä jo hyvinkin kohtuuhintainen..
 
Tumppi$
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 41

3 years ago

Kasimir kirjoitti:
Sotkenpa minäkin lusikkani soppaan, kun on silloin tällöin tuota arkkitehtuurikuvausta tullut tehtyä.
Ensinnäkin Tapiolan vinkit olivat käypäsiä, niitä kannattaa makustella.
Itse kuvaan täyskennoisella (Nikon D800) ja oli varakamerana M43-kalustoa, josta kuitenkin luovuin ja nyt varalla toimii Fujin X-E1. Jos kuitenkin tuohon m43 systeemiin päädyt ja kuvaat paljon interiöörejä, niin kehoittaisin kuitenkin harkitsemaan Panan 7-14/4 (kinovastaavuus 14-28 mm), vaikka zoomikauhuinen oletkin. Noista Araxeista sen verran, että ovat enemmän täyskennoiselle soveltuvia, itsellä tuo 80/2,8 TS. Laajin noista (35mm TS) vastaa m43:ssa 70 millistä. Nuo ovat lähtökohdiltaan keskikoon objektiiveja, jotka on modifioitu uusintakäyttöön ja lisätty TS-ominaisuudet.
Tosiaan, hyviä esimerkkikuvia ja loistavia vinkkejä+täysin uutta asiaa muutenkin .. Eli pääpaino olisi itsellänikin juuri tuon kaltaisessa kuvaamisessa. (+jonkin verran myös hieman lähempää otettua kuvaa yksittäisistä esineistä sisätiloissa) Ja en minä niin zoomikammoinen ole, etteikö esim. tuollainen Panan huippuzoomi kelpaisi. ;) Ilmeisen kova peli nimenomaan interiöörien kuvaamisessa.
 
Avatar
markku55
Paid subscriber
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 11559
Paikkakunta: Hanko

3 years ago

Jos on vielä ihan "hukassa", niin halvin ja periaatteessa "häviötön" kokeilu olisi ostaa käytetty E-PL1 ja siihen käytetty Sigma 19mm, yhteishintaa tuolle paketille kertynee luokkaa 120€-150€. Pääsisit käsitykseen mitä m43:lla saa aikaiseksi ja ainakin yksityiskohtiin tuolla Sigmalla voi hyvin "pureutua".
Siitä olisi helppo päätellä mihin suuntaan pitää mennä ja myy nuo rojut pois kokeilun jälkeen (jos raaskii) ja hankkii sen antamalla paremmalla pohjatiedolla harkitun setin seuravaksi.
Harvoin käynee kuitenkaan niin, että heti "osuu" oikeaan settiin.
Pyrin tekemään kaiken hyvin, mutta joskus vaan pakkaa tulemaan priimaa ;)))
 
Avatar
Dr.Jalopeno
Liittynyt: 4 years ago
Viestit: 1200

3 years ago

Täällä käytössä FF runkoja ja yleensä TS-E 24 II, 35 L ja 20mm laajis. Viimeinen tosin vaatii reilummin korjailua käsittelyvaiheessa. Mahtuu kyllä paljon kuvaan mutta suorien linjojen ja vääristymien hallinta aika työlästä.
Detaljeissa hyväksi todettu 135 L tai 100mm pintaan oleva macro.

Kunnollinen jalusta myös tosi tärkeä. Sillon tulee mietittyä kuvakulmia, perspektiiviä ja rajauksia paljon tarkemmin kun ei tarvitse keskittyä kamera tukemiseen. Itse olen ainakin sellainen sähläri että käsivaralta kuvaillessa tulee vielä normaalia enemmän sutta tai ainakin enemmän korjailun tarvetta jälkikäteen.

Omaksi iloksi kun räpsin rakennus- interiööri- tai miljöökuvia niin niitä katsoo ja käsittelee ihan eritavalla kun esim. StoraEnsolle tai Metsolle meneviä työkuvia. Lähinnä  teollisuusympäristö ja laitteistokuvia, joita nyt voi jollain tavalla arkkitehtuuri ja interiöörikuviin verrata. Niistä kuvista päättävät kun yleensä kiinnittää huomion muualle kun niihin "valokuvauksellisiin" arvoihin. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt...
Viimeksi muokannut Dr.Jalopeno, 20.1.2014 klo 14.51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I like the pope, the pope smokes dope
 
Avatar
Dr.Jalopeno
Liittynyt: 4 years ago
Viestit: 1200

3 years ago

Tuossa pieni nettiversio yhdestä arkkitehtuuriräpsystä. Kuvasin museovirastolle tai Vaholle (nykyään kai joku Rikosseuraamuslaitos tms) vanhaa vankilaa. Suht haastava ahdas sisäpiha kolmen rakennuksen välissä. Tästä kulmasta oli just kaikista hankala. Tuossa linssinä edellämainittu 24mm TSE. Eikä sen lyhyempää sillon mukana tainnut ollakaan...
Käyttöön meni muistaakseni sellainen versio mistä photari siivosi tuon siirtolavan pois.

Edit: Yritän illalla löytää vähän siivomman version kun toi näemmä aika suttainen. Kaipa tuostakin jonkun käsityksen perspektiivin korjauksesta saa...
Liitteet
Konnu_rak3_13_web.jpg
Konnu_rak3_13_web.jpg (598.3 KiB) Katsottu 141 kertaa
Viimeksi muokannut Dr.Jalopeno, 20.1.2014 klo 17.27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I like the pope, the pope smokes dope

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa
Vaihda väriteemaa Vaihda leveyttä