vanyaselde
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 8 years ago
Viestit: 1

8 years ago

Heippa!

Mulla on ollut tuo Canon EOS 40D nyt puolitoista vuotta ja ensimmäisen kerran törmään ongelmiin sen kanssa. Kamera on siis toiminut moitteettomasti viime viikkoihin asti. Rungon lisäksi mulla on kaksi Canonin omaa putkea, EF 28mm 1:1.8 ja EF-S 55-250mm 1:4-5.6 IS.

Kysyisin onko kenelläkään kokemuksia seuraavanlaisesta viasta:

Kamera oli muutaman kuukauden käyttämättömänä kaapissa. (Omassa laukussaan suojassa!) Otin sen mukaan keikalle ja kymmenkunta kuvaa räpsittyäni kamera kerta kaikkiaan "jumahti". Vikaan ei auta muu kuin ottaa akku irti, joskus parikin kertaa ja käynnistää kamera uudelleen. Pelkkä virran katkaisu ei riitä.

Vika tulee aina kuvaa otettaessa. Automaattinen ja manuaalinen tarkennus toimivat, mutta kun painan laukaisimen pohjaan, menee kamera jumiin. Suljin menee kiinni, muttei aukea. Pikkunäytöstä katoaa kaikki informaatio, eikä mikään nappi toimi. Kuvaa se ei myöskään tällöin ota.

Ensin tämä tapahtui vain laajakulma linssillä, mutta tänään vika esiintyi ensimmäistä kertaa myös zoom-putkella. Vika siis tuskin on objektiivissa.

Takuuta on vielä voimassa, mutta en haluaisi lähettää runkoa huoltoon, kun tarvitsan sitä töissäni aika tiiviisti lähikuukausina. Ja kun olen kameran aikanaan marketista hankkinut, niin sen tietää että huoltoreissu tulee kestämään pahimmillaan useita kuukausia.

Jos siis on minkäänlaisia kokemuksia vastaavasta, tai muuten vain hyviä neuvoja tai arvauksia mistä vika voisi johtua, niin otan kiitollisena vastaan. Toivottavasti kuvailin oireet riittävän tyhjentävästi.

- Anna
 
Riksarst
Liittynyt: 9 years ago
Viestit: 2851
Paikkakunta: Suomen napa: Pori

8 years ago

Osto paikasta riippumatta huoltoja ei taida Suomessa valtuutettuna hoitaa kuin Jas-tekniikka.
Jos takuu on voimassa niin sinne sitten viikko pari on varmaan realistinen korjaus aika.
(siis lähetät suoraan jassille ks. ohjeet yllä olevasta linkistä,
etkä vie missään tapauksessa sinne markettiin, koska se makaa siellä ainakin puoli vuotta että saadaan takuu-aika loppumaan)
Sulkimen loppuun kulumisesta tuskin on kyse.

Itse kokeilisin nopeaa "sarjatulitusta" oikein urakalla, jos jokin osa on jumittanut säilytyksen aikana, niin kyllä sen luulisi pehmenevän.

Mutta kuulostaa ohjemisto ongelmalta.
Ei ole niin huonoa ihmistä, joka ei toisen työstä virhettä löytäisi.

Kaikki kirjoittamani viestit ovat omia mielipiteitäni ja kantoja. Eivätkä ne edusta minkään puolueen, yhteisön tai yrityksen mielipiteitä tai kantoja
 
Avatar
Jukka H
Liittynyt: 8 years ago
Viestit: 1918
Paikkakunta: vantaa
Viesti:

8 years ago

mitä itse tekisin. Objektiivi irti ja puhdistaisin kontaktinastat rungosta; sitä ennen testaisin miten runko toimii ilman objektiivia. Näiden jälkeen jos vika vielä ilmenee, ajaisin runkoon uudestaan viimesimmän softan; vaikka rungossa olisikin viimesin, jos tämän kaiken jälkeen vika vielä ilmenee, takuun alaiseen huoltoon; mitä teet rungolla jos väliin räpsii ja väliin ei, kyseessä voi olla suljinvika etc... hunous
Kiinnostus elämästä saa joskus yrittämään liikaa
http://www.flickr.com/photos/41635538@N02/
 
Marita.T
Liittynyt: 8 years ago
Viestit: 6
Paikkakunta: Tampere

8 years ago

Vastasinkin tuolla samantapaiseen kysymykseen, mutta laitetaan nyt uusiksi..

Canon EOS 40D.ssä on "valuvika" joka jumittaa sulkimen.
Oma vajaa kaksi vuotta vanha Canonini korjattiin juuri saman vian takia takuuseen vaikka takuuaika olikin ohitse.

Suljin kiukutteli ja jumitti pari kuukautta silloin tällöin ennenkuin jäi kokonaan kiinni.
JAS-tekniikka korjasi kameran takuuseen, mutta mielestäni suljin ei vieläkään pelaa ihan täydellisesti.

Sarjakuvauksella suljin jää välillä kiinni pidemmäksi aikaa kun pitäisi ja kuvat on sitten myös sen näköisiä.
EN ole tyytyväinen tähän 40D malliin. Itselläni on kakkoskamerana Canonin EOS350D ja se on paljon varmempi toiminnaltaan.

Canon 40D pelaa hyvin kirkkaalla hyvällä kelillä, mutta jo pilvisellä ilmalla kuvat vaan ei ole niin hyviä kuin pitäisi. Käytän samoja objektiiveja molemmissa kameroissani joten objektiivissa ei ole vikaa.

Vähän ihmettelen miten samalla objektiivilla tulee erilaisia kuvia eri rungolla....?
-Marita.T-
 
Teemu Laine
Moderaattori
Liittynyt: 12 years ago
Viestit: 7986
Paikkakunta: Turku
Viesti:

8 years ago

Kuvaatko jpg:nä vai RAW:na?
 
airwalk
Liittynyt: 11 years ago
Viestit: 173

8 years ago

Maritalla outoja kokemuksia, varsinkin tuo että pilvisellä säällä kuvat ei ole hyviä, ei edes 350-D tasoisia?

Itsellä on vanhana runkona 350-D ja sillä kun välillä räpsäsee kuvan niin ei voi kuin ihmettellä miten on digikalvoa päällä ja huonot värit verrattuna 40-D:n. Kohiseekin se 40-D huomattavasti vähemmän kuin 350-D.
 
MarkJr
Liittynyt: 8 years ago
Viestit: 6

8 years ago

Mitä luultavimmin ongelma on softassa eli ohjelmiston puolella. Päivittämällä "firmware" uudestaan kamera herännee uuteen lauluun!

Uusimman firmwaren tulisi ladata kameran kotisivuilta, joko maahantuojan tai valmistajan sivuilta, ei ole mikään vaikea operaatio.
 
Avatar
Jukka H
Liittynyt: 8 years ago
Viestit: 1918
Paikkakunta: vantaa
Viesti:

8 years ago

Vaikka olisi siinä sun kamerassa olisi uusin softa niin silti se kannattaa kokeilla ajaa uudestaan. Mulla oli jossain vaiheessa Canon 350D ja siinä oli kaikenlaista vähän vastaavaa häikkää ja siihen ajoin uudestaan sen softan mikä siinä oli; vaikka se oli viimeisin.
Canon EOS 40D Firmware Update Version 1.1.1

http://web.canon.jp/imaging/eosd/eos40d ... are-e.html

Edit: Vastaukseni oli kysymykseen

Canon 40D vikatila, kokemuksia?
« : Keskiviikko, 2.Syyskuu.2009, 20:29 »
Viimeksi muokannut Jukka H, 19.9.2009 klo 14.18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kiinnostus elämästä saa joskus yrittämään liikaa
http://www.flickr.com/photos/41635538@N02/
 
mvuori
Liittynyt: 12 years ago
Viestit: 10673
Paikkakunta: Tampere

8 years ago

Tietämättä mitään kysyjän tietotasosta ja näistä kameroista rohkenen ehdottaa seuraavaa:

Isompinumeroinen malli on tarkoitettu enemmän "perhekameraksi" ja siksi siinä on luultavasti oletusarvoisesti kuvan kontrasti ja kylläisyys suuremmat kuin "puoliammattilaismallissa". Tämä ero näkyy juuri silloin, kun pilvisellä säällä kaivattaisiin vähän eloa kuviin.

Tietenkin tämä koskee lähinnä JPEG-kuvia, mutta vaikuttaa ohjelmasta riippuen myös RAW-konversion oletusasetuksiin.

Mutta onneksi 40D:n tuottamaa jälkeä saa säädettyä ihan vapaasti jostain valikoiden syövereistä.
Matti Vuori
 
Marita.T
Liittynyt: 8 years ago
Viestit: 6
Paikkakunta: Tampere

8 years ago

Täytyy sanoa että en ymmärrä kovin paljoa kameran sielunelämää.
En juurikaan ole lukenut ohjekirjaa koska se tuntuu niin hiton vaikeaselkoiselta.

Mä oon tällänen tavallinen tollo joka lukee kiroillen ohjekirjan vasta sen jälkeen  kun vempain on jo niin solmussa että sillä ei tee enää mitään....

Olen kyllä selannut valikoita, mutta en osaa tehdä juuri mitään muuta kun sekoittaa kameran totaalisesti.
-Marita.T-
 
Avatar
Jsaasta
Moderaattori
Liittynyt: 9 years ago
Viestit: 1701

8 years ago

Mulla ei ole ollut mitään ongelmaa 40D kanssa ikinä.. no paitsi 580 EX II kanssa, mutta aina ensin salamaan sähköt ja sitten kameraan, niin tunnistaa oikein käytettävän aukon kamerassa.. manuskaa en ole koskaan lukenut eikä ollut sellaista.. mutta muutoin aivan loistava kamera..
 
911
Liittynyt: 10 years ago
Viestit: 17

8 years ago

jshki kirjoitti:
aina ensin salamaan sähköt ja sitten kameraan, niin tunnistaa oikein käytettävän aukon kamerassa..
Itse laitan kameraan virran heti laukusta otettuani ja suljen kun laitan takas laukkuun, joten harvoin muistan virtoja sammutella, vaihdan sitten salamaa tai optiikka.. hyvin pelannut itselläni noinkin.. tosin salama on 430 EX II.

Ja mitä nelikymppiseen tulee, niin puolisen vuotta tuli sellaisella kuvattua, eikä koskaan ollut mitään vikaa.

Ja noin yleisellä tasolla, uskon kameroissakin olevan kuitenkin eroja eri valmistussarjojen ja yksilöiden välillä, vaikka niitä kuinka tarkat koneet kasaavat.. sen verran ristiin nämä kokemukset eri rungoista käyttäjillä kuulostavat menevän.
Viimeksi muokannut Archerow, 26.9.2009 klo 22.02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: jussikn ja 8 vierailijaa
Vaihda väriteemaa Vaihda leveyttä