Avatar
Olli Knuuttila
Paid subscriber
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 4 years ago
Viestit: 2468
Paikkakunta: Mikkeli

2 years ago

Kävin läpi kuviani viimeiseltä neljältä vuodelta, ne kuvat ovat minulla nykyisen koneeni kovalevyllä. Kaikki kuvani päätyvät tiedostoiksi, niin digi- kuin filmikameralla otetut. Tarkoitus oli selvittää itselleni oikeasti merkityksellisten kuvien määrä.
Minulla on ollut viimeisen neljän vuoden aikana vaihtelevasti 5-9 kameraa koko ajan, yhteensä kai joku 14 laitetta vaihtuen välillä. Näillä olen ottanut noin 6 000 kuvaa neljässä vuodessa, siis noin 1500 kuvaa vuodessa, eli 125 kuvaa kuukaudessa, keskimäärin. Noista on jäänyt kovalevylle pitkäaikaiseen säilytykseen noin 1200, eli 20 %. Käyn siis kuvavarastoa ajoittain muutenkin läpi ja itselleni yhdentekevät kuvat poistan.Täyden prosessin eli kuvankäsittelyn noista on saanut noin 600 kuvaa eli 10 %. Otettuihin kuviin nähden paljon, mutta pyrin kuvaamaan hitaasti ja harkitusti.
Nyt sitten päätin selvittää minkä verran minulla on itselleni oikeasti merkityksellisiä kuvia. (Siis kuvana, tähän ei lasketa jos minulla on kuva vaikka tyttärestä ensi kertaa mopon selässä, sillä on merkitystä mutta ei valokuvana. Noita minulla on ehkä satakunta, en juuri harrasta muistojen tallentamista kameralla, tallennan ne mieleeni.) Siirsin nuo mielestäni hyvät kuvat omaan kansioonsa ja sinne tuli 104 kuvaa. 1,7 % kaikista kuvistani 2011-2015, noin 2,2 kuvaa kuukaudessa.
“A thing that you see in my pictures is that I was not afraid to fall in love with these people.”
— Annie Leibovitz
http://www.varallisuus.fi/valotinphoto/
 
nomad
Liittynyt: 10 years ago
Viestit: 9929

2 years ago

Kantapään kautta olen oppinut, että kuvan "merkityksellisyyden" perspektiivi nousee ajasta. Jos katsot 2011 ottamiasi kuvia vuonna 2021 tai 2031 niin näet ne toisin - yleensä merkityksellisempinä - kuin nyt. Tämän takia yritänkin kuvata aika paljon ja erilaisissa tilanteissa sillä niistä noi "merkitykselliset" kuvat nousee. Ihan kännykuvatkin kannattaa tallentaa sillä loppupeleissä ne on usein niitä tärkeimpiä.

Olen myös huomannut, että "merkityksellisyyys" ei ole kuvassa vaan kuvan ja katsojan välisessä suhteessa. Kuvaajana olen itseasiassa erityisen jäävi sanomaan mikä kuva on "merkityksellinen". Olen huomannut, että muut ihmiset harvoin kiinnittävät huomiota siihen miten hyvin tarkennus on onnistunut tai kuinka kivat sävyt kuvassa on. Kultaiseen leikkaukseenkaan ihmiset eivät kiinnitä tarpeeksi huomiota... Sensijaan nuo peilaavat muistojaan, arkeaan, juhliaan ja ihmissuhteitaan kuvien kautta. Perin kummallista...
 
Avatar
niffe
Liittynyt: 6 years ago
Viestit: 11099
Paikkakunta: HELSINKI

2 years ago

nomad kirjoitti:

Jaan Nomadin näkemyksen täysin. Itse olen tehnyt samoja havaintoja ja tullut "varovaisemmaksi" muistokuvia raakatessani.
 
lunnifer
Liittynyt: 9 years ago
Viestit: 940

2 years ago

nomad kirjoitti:
Kantapään kautta olen oppinut, että kuvan "merkityksellisyyden" perspektiivi nousee ajasta. Jos katsot 2011 ottamiasi kuvia vuonna 2021 tai 2031 niin näet ne toisin - yleensä merkityksellisempinä - kuin nyt. Tämän takia yritänkin kuvata aika paljon ja erilaisissa tilanteissa sillä niistä noi "merkitykselliset" kuvat nousee. Ihan kännykuvatkin kannattaa tallentaa sillä loppupeleissä ne on usein niitä tärkeimpiä.

Olen myös huomannut, että "merkityksellisyyys" ei ole kuvassa vaan kuvan ja katsojan välisessä suhteessa. Kuvaajana olen itseasiassa erityisen jäävi sanomaan mikä kuva on "merkityksellinen". Olen huomannut, että muut ihmiset harvoin kiinnittävät huomiota siihen miten hyvin tarkennus on onnistunut tai kuinka kivat sävyt kuvassa on. Kultaiseen leikkaukseenkaan ihmiset eivät kiinnitä tarpeeksi huomiota... Sensijaan nuo peilaavat muistojaan, arkeaan, juhliaan ja ihmissuhteitaan kuvien kautta. Perin kummallista...
Hyvin sanottu.
 
Avatar
Tapiola2006
Liittynyt: 11 years ago
Viestit: 9840

+1
 
Avatar
Olli Knuuttila
Paid subscriber
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 4 years ago
Viestit: 2468
Paikkakunta: Mikkeli

2 years ago

Ei tästä ole pitkä aika kun kävin läpi kuviani, pääasiassa dioja mutta myös paperikuvia 80-90-luvuilta. Silloin, vähäisten free-lance-kuvien lisäksi, kuvasin enimmäkseen dokumentoidakseni elämää(ni). Ei noissa kuvissa paljon minulle ollut, mieluisia muistoja toki. Asianosaisille niitä olen luovuttanut ja luovutan, itselläni ei ole niille käyttöä.

Nyt kuvaan täysin itselleni, en dokumentoidakseni vaan luodakseni jotain. Se on harrastus, enkä esimerkiksi suostu kuvaamaan mitään juhlia tms. Ihan oikeasti nautin ne livenä. Tämä harrastus tyydyttää luomisentarvettani, muuta motiivia kuvaamiselleni ei ole. Merkityksellisten kuvien määrä tuntuu ajan myötä vain laskevan, jo vuoden takaisista silloin onnistuneilta tuntuneista kuvista osa on ajan kuluessa osoittautunut yhdentekeväksi.

Mutta tämähän on kiinni siitä mitä hakee. Hyväksyn täysin nomadin ajatuksen, se ei vain kohdallani toimi. Mutta pari onnistunutta kuvaa keskimäärin kuukaudessa antaa minulle sisällön omaan tekemiseeni, niistä nautin (pääasiassa hiljaa itsekseni, vaikka joissakin yhteydessä niitä esittelenkin, aina joskus julkisestikin).

Mutta 1,7 % omasta mielestäni harkituista kuvista on lopulta mielestäni niitä, joiden takia tätä teen. Toki noin joka viides jää säilytykseen.
“A thing that you see in my pictures is that I was not afraid to fall in love with these people.”
— Annie Leibovitz
http://www.varallisuus.fi/valotinphoto/
 
Avatar
RB
Kuvat.fi VIP
Liittynyt: 12 years ago
Viestit: 6954
Viesti:

2 years ago

Myyty kuva on merkityksellinen, en oikein muuta tiedä.

Harrastusmielessä otettuja kuvia en oikein jaksa noteerata. Jotakin tulee näytettyä enempi kuin toisia.
Eräs kuvausprojekti on ollut mietinnässä, siitä saattaa/pitäis tulla merkityksellisempiä kuvia kun ihan taviskuvat, aika vaan ei oikein tahdo riittää, ensikesänä olis tarkoitus sitten tosissaan.
 
Avatar
Kimo
Liittynyt: 9 years ago
Viestit: 10990

2 years ago

RB kirjoitti:
Myyty kuva on merkityksellinen, en oikein muuta tiedä.

:) money talks
13x18
 
Avatar
Olli Knuuttila
Paid subscriber
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 4 years ago
Viestit: 2468
Paikkakunta: Mikkeli

2 years ago

RB kirjoitti:
Myyty kuva on merkityksellinen, en oikein muuta tiedä.

Harrastusmielessä otettuja kuvia en oikein jaksa noteerata. Jotakin tulee näytettyä enempi kuin toisia.
Eräs kuvausprojekti on ollut mietinnässä, siitä saattaa/pitäis tulla merkityksellisempiä kuvia kun ihan taviskuvat, aika vaan ei oikein tahdo riittää, ensikesänä olis tarkoitus sitten tosissaan.
Monille tämä touhu on juuri vastapainoa sille, että arjessa koko ajan pitää (myydä ja) saada taloudellista tulosta.

Ammattikuvaaja ei tietenkään kuulu tuohon joukkoon, hänellä on omat tavoitteensa, vaikka toki sen ammatinharjoittamisen lisäksi voi olla muutakin mielessä, niin kuin sinullakin näyttäisi olevan.

Itselleni kuvan satunnainen myynti ei tuo tyydytystä, toki arvostan sinällään jokaista lisäeuroa, niille tuntuu olevan kysyntää.
“A thing that you see in my pictures is that I was not afraid to fall in love with these people.”
— Annie Leibovitz
http://www.varallisuus.fi/valotinphoto/
 
Avatar
RB
Kuvat.fi VIP
Liittynyt: 12 years ago
Viestit: 6954
Viesti:

2 years ago

Kimo kirjoitti:
:) money talks
Kaippa sitä kuvilla tai kuvaamisella on mullekkin joku muukin merkitys, koska roikun täällä kirjoittelemassa.
Ei vaan ole ollut tarvetta kovin syvällisesti sitä asiaa miettiä.
 
Avatar
snoop
Liittynyt: 5 years ago
Viestit: 1465
Paikkakunta: Pori
Viesti:

2 years ago

Mulla on kuvien merkityksellisyyden prioriteetit muuttuneet vuosien vieriessä. Nyt vihki-/ristiäisten ja maahanpanijaisten merkitys on lisääntynyt. Yhä kauemmin niitä katsoo.
 
Avatar
Linssilude
Liittynyt: 8 years ago
Viestit: 4127
Paikkakunta: Seinäjoki

2 years ago

Vuosikymmeniä sitten serkkuni kuoli auto-onnettomuudessa. Hänestä ei ollut koulukuvien lisäksi oikeastaan yhtään "kunnon kuvaa". Hänen äitinsä kysyi olisiko minulla yhtään kuvaa muistoksi, koska olinhan ollut hänen parhaita kavereitaan. Löysin kuin löysinkin yhden kuvan, jossa serkku poseerasi isältään saaman pappa-Tunturin selässä. Kuva oli aivan tavallinen näppäys, mutta sen merkitys nousi korkeimmalle tasolle.

Kuva on aina merkittävä jollekin. Jos ei muille, niin kuvaajalle. Kuvan merkitys nousee myös, jos muistaa kirjata ylös kuvan taustatiedot...
Kuva valosta vaihtelee jokaisella valokuvaajalla.
 
Avatar
RB
Kuvat.fi VIP
Liittynyt: 12 years ago
Viestit: 6954
Viesti:

2 years ago

Linssilude kirjoitti:
Vuosikymmeniä sitten serkkuni kuoli auto-onnettomuudessa. Hänestä ei ollut koulukuvien lisäksi oikeastaan yhtään "kunnon kuvaa". Hänen äitinsä kysyi olisiko minulla yhtään kuvaa muistoksi, koska olinhan ollut hänen parhaita kavereitaan. Löysin kuin löysinkin yhden kuvan, jossa serkku poseerasi isältään saaman pappa-Tunturin selässä. Kuva oli aivan tavallinen näppäys, mutta sen merkitys nousi korkeimmalle tasolle.

Kuva on aina merkittävä jollekin. Jos ei muille, niin kuvaajalle. Kuvan merkitys nousee myös, jos muistaa kirjata ylös kuvan taustatiedot...
On yllättävää kuinka usein joutuu tekemään asiakkaille muistokuvia huonoistakin kuvista. Useamman kerran on tehty kuva kun vainaja on ollut jonkun toisen hautajaisissa, kantajanakin. Pienestä suttuisesta 10-kuvasta pitää suurentaa edes kelvollinen kuva.
Pahin tapaus oli jostain firman muovisesta henkilökortista rasterin keskeltä kaivaa jotain sävyjä ja muotoja....

Kerran otin italialaisen  vävyni mumman siskosta kuvan, hetki oli ihmeellinen kun vanha rouva oli aina vältellyt kameraa mutta juuri silloin asento ja ilme natsasi ja ottamani kuva oli kaikinpuolin hyvä. Maan tavan mukaan vainajasta pitää olla kuvia vieraille jaettavaksi ja hautaan kiinnitettäväksi. Ilman tuota ohikiitävää hetkeä ei hänestä olisi jäänyt hyvää kuvaa.
 
SakkeM
Kuvat.fi VIP
Liittynyt: 10 years ago
Viestit: 16660

2 years ago

Olin kerran jollain kuvausjutulla käymässä vanhainkodissa.  Hoitsu sanoi, että otapa nyt kuva tuostakin mummosta, se kohta kummiskin kuolee, niin saadaan kuva kahvipöytään.

En edes ehtinyt toimittaa kuvaa, kun seuraavalla viikolla soitettiin, että nyt sitä tarvittaisiin.
Only 100% recycled electrons were used in the making of this message...
 
Avatar
J.Vuokko
Liittynyt: 12 years ago
Viestit: 8355
Paikkakunta: Kaarina
Viesti:

2 years ago

Tunnen itseni kauheaksi moottorikuvaajaksi, kun filmilläkin sentään tuli aika monta tuhatta kuvaa vuodessa.. Digillä tulee senkin edestä koska ruutuja tulee paljon jotta saa työstettävää materiaalia.

Kuvien merkityksellisyydestä en tiedä. Se kai pitäisi jonkun ulkopuolisen arvioida. Kuvaan tietysti paljon perhekuvia, joilla on merkitystä useimmille vain sisällöllisistä syistä. Pyrin kyllä niissäkin sisällöllisesti mielenkiintoiseen kuvaan, mutta viimekädessä muistojen taltiontiahan se on.

Oikeat harrastuskuvat taas, no niistä toivoisi merkityksellisiä nousevan. Omaksi kriteeriksi riittää se, että kelpuutan kuvan seinälle roikkumaan. Silti sekään ei ole koko totuus. Joukossa on paljon mm. luontokuvia joista monet pitävät, mutta omasta mielestäni kuvasta puuttuu jokin viimeinen tekijä. Esimerkiksi sopivasti takaa tuleva korkovalo.
 
Avatar
niffe
Liittynyt: 6 years ago
Viestit: 11099
Paikkakunta: HELSINKI

2 years ago

Muistan aikaisemman elämäni markkinointitutkimuksista mm. yhden kuvaavan tutkimuksen, jossa kysyttiin mitkä kolme tärkeintä esimettä tai asiaa ihmiset ottaisivat mukaansa palavasta kotitalostaan. Ensimmäisellä sijalla komeili valokuva-albumi.
 
Avatar
niffe
Liittynyt: 6 years ago
Viestit: 11099
Paikkakunta: HELSINKI

2 years ago

Itselläni on tässä harrastuksen uudelleen lämpiämisen yhteydessä vuodesta 2013 asti, tullut n. 50 000 kuvaa. Päiväkohtainen hajonta on toki suuri, koska saatan ottaa pari kuvaa sieltä tai täältä ja sitten työkuvia voi tulla jopa 300-450 per keikkapäivä tehtävästä riippuen.
 
Avatar
TF
Liittynyt: 2 years ago
Viestit: 32
Paikkakunta: Seinäjoki
Viesti:

2 years ago

2011 Lähtien asiakas kansiossa noin 50 000 kuvaa
Yksityiset kansiossa 70 000 kuvaa.

itselle merkityksellisiä kuvia asiakas kansiossa ~2000
Yksityiset kansiossa +10 000.

Pitäisi karsia.
 
Avatar
Olli Knuuttila
Paid subscriber
Aiheen aloittaja
Liittynyt: 4 years ago
Viestit: 2468
Paikkakunta: Mikkeli

2 years ago

Minun kuvanottomäärälläni esimerkiksi nykyisten kolmen digirungon sulkimet kestävät noin parisataa vuotta ;-)(filmikameroiden käsiinvanhenemisesta kulumalla ei ole myöskään muuta pelkoa kuin että akut tulevat joissakin ongelmiksi)... ja tuossakin tulee turhia laukaisuja ihan tarpeeksi.
“A thing that you see in my pictures is that I was not afraid to fall in love with these people.”
— Annie Leibovitz
http://www.varallisuus.fi/valotinphoto/
 
nomad
Liittynyt: 10 years ago
Viestit: 9929

2 years ago

J.Vuokko kirjoitti:
Tunnen itseni kauheaksi moottorikuvaajaksi, kun filmilläkin sentään tuli aika monta tuhatta kuvaa vuodessa.. Digillä tulee senkin edestä koska ruutuja tulee paljon jotta saa työstettävää materiaalia.

Kuvien merkityksellisyydestä en tiedä. Se kai pitäisi jonkun ulkopuolisen arvioida. Kuvaan tietysti paljon perhekuvia, joilla on merkitystä useimmille vain sisällöllisistä syistä. Pyrin kyllä niissäkin sisällöllisesti mielenkiintoiseen kuvaan, mutta viimekädessä muistojen taltiontiahan se on.

Oikeat harrastuskuvat taas, no niistä toivoisi merkityksellisiä nousevan. Omaksi kriteeriksi riittää se, että kelpuutan kuvan seinälle roikkumaan. Silti sekään ei ole koko totuus. Joukossa on paljon mm. luontokuvia joista monet pitävät, mutta omasta mielestäni kuvasta puuttuu jokin viimeinen tekijä. Esimerkiksi sopivasti takaa tuleva korkovalo.
Tulee mieleen, että kuvaajan itsensä kannalta merkityksellisyys ja onnistumisen ilo ovat usein sama asia. Itselläni ainakin on. Jos otan vuodessa esim 20 000 kuvaa, niin tälläisten kuvien määrä on haarukassa 20-200.

Mutta sitten jos on joku kuva itselle tärkeästä muistosta, tai vaikka ihmisestä jonka on sittemmin menettänyt, niin kyllä noiden asioiden keskinäiset suhteet helposti kirkastuvat. Ainakin minulle kelpaa tuolloin teknisesti ja taiteellisesti huonompikin räpsy nostettavaksi niiden kaikkein tärkeimpien kuvien joukkoon. Aika vähän näitä on.

Olisi hienoa ottaa edes yksi kollektiivisesti merkityksellinen kuva. Sellainen jonka merkitys ei rajoitu yksityiselämään, vaan jonka ihmiset voivat yleisesti kokea tärkeäksi kuvaksi. Pidän tätä unelmana, en realistisena tavoitteena ;-)

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa
Vaihda väriteemaa Vaihda leveyttä