Niistä akkaa tarvitsemattomista käytettiin entisaikaan nimitystä "miehimys" - ei sentään "tosimies". - Objektiivia tarvitsemattomille ei taida vastaavaa nimitystä olla, mutta onhan niitä neulanreikäkuvaajia aika paljon. Vastahan se sunnuntaina oli alan merkkipäiväkin.
Sillä ”miehimyksellä” tarkoitettiin lähinnä kai mieshenkilöä, joka tunsi seksuaalista vetoa oman sukupuolensa edustajia kohtaan. (vrt. ”hau hau-mies” oli nimitys eräässä vanhassa kotimaisessa elokuvassa ). ”Akalla” ymmärtääkseni tarkoitetaan naisihmistä, jonka kanssa ollaan ns. vakituisessa suhteessa, mutta miksi hankkia koko lehmää, jos tarvitsee vain silloin tällöin hieman maitoa. ”Tosimies” ei muita ihmisiä kaipaa läheisemmin heidän sukupuolestaan riippumatta.
Tosimiehen kakkula on 600 f4 ja runkona joku Nikon D5. On kätevä matkoilla ja maastossa, eikä tarvitse käydä salilla, kun tuon kanssa kulkee. Ja saa sillä kuviakin, hyviäkin jos osaa.
Eiks kakkulasi ole semmoinen pikku vuoka, muffinsien ja muiden pienten leivonnaisten tuotantoon? Minusta paras kakkulasi on tuollainen Lidlin vuoka, jossa myydään Creme Brulee -vanukkaita.
Joo, varmaan tervekätisillä ihmisillä on monenmoisia käsityöharrastuksia. On itsellänikin, vaikka ovatkin hyvin teknisiä eivätkä liity ihmiskehoon mitenkään. On minulla myös ns. ”fuck buddy”, eli naisihminen, jonka kanssa tapaillaan silloin tällöin, kun se kummallekin sopii. Mitään romanttisia treffejä meillä ei ole, vaan tavatessa käydään suoraan asiaan. On meillä myös jonkinlainen YYA-sopimus, eli autellaan toisiamme jos on tarvetta. Tein likan kotiin mm. melko laajat sähkötyöt ihan ilmaiseksi, kun minulla on virallinen lupa ko. töihin. Vastaavasti neiti on ollut apunani urkutöissä samalla hinnalla. Kerran kun neitonen erään onnettomuuden jäljiltä oli kovasti kipsattuna, kävin hänelle mm. kaupassa ja toimin muutenkin kotisairaanhoitajana. Uskon, että tarvittaessa saisin häneltä saman palvelun. Homma toimii hyvin. Ei ehdi toiseen kyllästymään, kun ei tarvitse joka päivä nähdä, ja kummallakin on mahdollisuus tapailla muitakin ihmisiä, jos niin haluttaa. Mutta asiaan. Mikä on suosikki kakkulasini. Öh, tuota, minulla ei kyllä ole yhtään kakkulasia, mutta Sakke tuossa yllä esitteli aivan asiallisen näköisiä, joten sanotaan, että ne ovat suosikkejani.